JOHTAJANA AI-AIKAKAUDELLA

"Ennen inhimillinen älykkyys oli ainoa älykkyyden muoto työyhteisössä.

Nyt se enää  pidä paikkaansa. "


Tervetuloa tulevaisuuden johtamiseen

Yritysmaailma elää hetkellä murrosta, jossa teknologia kehittyy nopeammin kuin koskaan. Tekoälyn (AI) ja automaation aikakausi avaa ovia uudenlaisiin mahdollisuuksiin – mutta samalla se haastaa perinteiset johtajuuden mallit jo valmiiksi työn murroksesta liikkeessä olevassa kentässä. Kokonaiset toimialat murtuvat ja uudistuvat, kun tekemisen ja arvontuotannon tapoja haastetaan, muutetaan ja tuotannon tehotasoa normitetaan uusiksi. Muutoshalukkuuttamme ja -kyvykkyyttämme testataan nyt työelämässä valtavalla paineella -samaan aikaan, kun noin 10000 vuotta samanlaisena pysynyt käyttöjärjestelmä nimeltä ihminen venyy jo äärimmilleen stressaantuneena. Tästä kielivät yhä kasvavat mielenterveyden haasteet ja uupumusaalto, jotka jo itsessään vaativat johtamiselta uudistumista, muutosta -kokonaan uutta tapaa ajatella johtamista.

 Nyt tarvitaan johtajia, jotka pystyvät yhdistämään teknologisen ymmärryksen ja ihmisosaamisen johtamiseen ja liiketoimintaan. Tarvitaan syvällistä muutosjohtamisen osaamista samalla ja kykyä saada ihmiset mukaan. Teknologiajohtajuus kun on ennen kaikkea ihmisten johtamista. 

Teknologiajohtajuus on ennen kaikkea ihmisten johtamista. 


Miksi aihe on ajankohtainen?

Ennen inhimillinen älykkyys oli ainoa älykkyyden muoto työyhteisössä. Enää se ei pidä paikkaansa. Tekoäly on jo vyörynyt ihmisten työpöydille ja elämään monin eri tavoin: ohi rekryprosessien ja ohi johdon tietoisten päätösten. Ymmärrys tekoälystä ja sen käyttötaidot ovat tällä hetkellä vahvasti työvoimaa -myös johtajistoa! -biasoiva voima.  Mutta teknologian kehitys ei odota. Tekoäly tuo mukanaan tehokkuutta, uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja innovaatiota – mutta ilman selkeää ymmärrystä ja strategiaa se voi myös aiheuttaa epävarmuutta, vastarintaa ja  heikentää työyhteisön hyvinvointia. Siksi AI:n käyttöönotto ja sen tuomat muutokset vaativat taitavaa johtamista, jossa korostuu taitava, tietoinen ihmisjohtaminen, kyky rakentaa turvaa ja luottamusta sekä taito inspiroida ja luoda merkityksellisyyttä.

Hyvä johtaja osaa käyttää tekoälyä liiketoiminnan edistämiseen ja kehittämiseen samalla, kun hän nostaa ihmisten muutosjohtamisen keskiöön. Tämä kaksinainen osaaminen on tulevaisuuden menestyksen avain.

Mitä kurssilta saat?

Johtajana AI-aikakaudella -kurssi antaa sinulle:

  • Tekoälyn perusteita: Ymmärrä konkreettisesti ja käytännönläheisesti, mitä tekoäly oikeasti tarkoittaa ja miten se vaikuttaa yritysten arkeen. Alat nähdä, mitä haasteita ja mahdollisuuksia se tuo juuri sinun yritykseesi ja arkeesi.

  • Tekoälyn käyttö liiketoiminnan kehittämisessä: Opit kuinka saat tekoälystä itsellesi valtavan tehokkaat "apuaivot" liiketoiminnan ja johtamisen kehittämiseen liittyvissä moninaisissa tehtävissä ja kehittämisessä niin operatiivisesti kuin strategisesti.

  • Tekoälyn strateginen vaikutus: Opit tunnistamaan tekoälyn toimialoja disruptoivia voimia -sekä haasteet että mahdollisuudet sinun yrityksellesi. Saat konkreettisia työkaluja, ja opit hyödyntämään myös tekoälyä itseään tulevaisuuskestävän tekoälystrategian suunnittelussa yritykselle.

  • Inhimillinen johtajuus teknologian keskellä: Kun toimialat ja yritykset elävät murroksessa, on ihmisten muutosjohtamisen osaaminen johtajan avaintaitoja. Saat konkreettisia työkaluja oman muutosjohtamisosaamisesi kehittämiseen ihminen edellä sekä muutoskyvykkyyden ja resilienssin kasvattamiseen organisaatiossa. 

  • Valmentavan johtajuuden taidot: Tulevaisuuden johtaminen on yhteiskehittämistä, yhdessä tapahtuvaa jatkuvaa ongelmanratkaisua ja kutsuu kokoon kohti yhteisiä merkityksiä. Opit konkreettisia valmentavan johtajuuden taitoja ja periaatteita, joiden avulla yhdistettynä rakentamaasi AI-strategiaan siivität porukkasi Ai-aikauden menestyjien joukkoon. 

Hyödyt osallistujalle

Kurssin jälkeen ymmärrät paremmin tekoälyn roolin kolmitahoisesti: yleisesti, toimialallasi sekä omassa  liiketoiminnassasi. Osaat soveltaa sitä oman yrityksesi tavoitteisiin ja osaat nähdä myös tekoälyn murrosta toimialallasi. Otat omaa muutosjohtajuuttasi haltuun ja ymmärrät  ihmisten valmentavan johtamisen avaintekijät, yhdistäen teknologiset mahdollisuudet inhimilliseen lähestymistapaan. Saat konkreettisia työkaluja, joiden avulla voit:

  • Käyttää tekoälyä osana johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä.

  • Suunnitella ja toteuttaa tulevaisuutta huomioivaa tekoälystrategiaa.

  • Pitää tiimisi motivoituneena ja sitoutuneena rakentaen merkitystä ja turvaa.

  • Kehittää omaa johtajuuttasi työn murroksen ja tekoälyn aikakauden vaatimuksiin.


Kurssi pähkinänkuoressa

  • Ajankohdat: 28.2., 14.3., 28.3., 11.4. klo 9-12.

  • Toteutus: Kurssi vedetään kokonaan teams-yhteydellä. Voit osallistua mistä päin Suomea tahansa. Pidämme ryhmän koon napakkana 20 hlö, jotta myös keskustelu ja ajatustenvaihto on mahdollista.

  • Valmennus sopii sinulle, jos: Olet kehityshaluinen johtaja tai yrittäjä, jolla on sisäistä halua ottaa omat AI-aikakauden menestyksen työkalut haltuun ja ymmärtää meneillään olevaa muutosta syvemmin.

  • Sisältö: Tekoälyn perusteet, strategiat ja sovellukset omaan yritykseen, inhimillinen johtaminen teknologian keskellä ja valmentava muutosjohtajuus sovellettuna yllä oleviin aiheisiin. 

  • Hinta: 490€ (+alv 25,5%) /henkilö. Varmista paikkasi ostamalla paikkasi kohisevankoski.fi-verkkokaupassa. Tarvitsetko/haluatko laskun? Lähetä viestillä tiedot, niin sekin onnistuu.

Haluatko oppia, miten yhdistää ihmislähtöinen johtaminen ja teknologian tarjoamat mahdollisuudet? Liity mukaan ja varmista paikkasi Ai-aikakauden menestyvien johtajien joukossa!


Teknologian kehitys ei varsinaisesti odottele. Sinussa on kaikki, mitä tarvitset tulevaisuuteesi. Ota askel ja ilmoittaudu nyt. 


PS. Kurssi toimii mainiosti myös yrityskohtaisena johtoryhmä -tai esihenkilövalmennuksena. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin aletaanpa suunnitella!

Valmentajat

Valmentajina kurssilla toimivat Kimmo Vainikainen ja Suvi Kohisevankoski. 

Kimmo Vainikainen on kokenut valmentaja ja tekoälyn asiantuntija. Hänen asiantunteva mutta selkeä ja käytännönläheinen lähestymistapansa varmistaa, että aihe avautuu helposti kaikille osallistujille, riippumatta heidän taustastaan tai yrityksen toimialasta. Kimmolla on pitkä tausta johtamisesta, teknologioista ja tekoälystä eri rooleissa aina pörssiyhtiön johtoryhmästä start up-yrittäjään, Pk-yrityksen toimitusjohtajaan ja liiketoiminnan ulkopuolisen strategiakehittäjän rooliin. Kimmo toimii myös vaativien AI ratkaisujen kehittäjänä yrityksille, joten osaaminen perustuu teorian lisäksi myös käytännön tietotaitoon tekoälyratkaisujen kyvykkyyksistä ja kehittymisestä.

Suvi Kohisevankoski on DI, Business Coach ja sarjayrittäjä, joka on syventynyt työurallaan etenkin johtamisen kehittämiseen, ihmislähtöiseen yhteiskehittämiseen sekä valmentavaan johtamiseen. Suvin työn keskiössä johtajana ja yrittäjänä toimii inhimilinen ihminen ja meidän ikivanha, yhä käytössä oleva käyttöliittymämme, jolla yritämme tässä murroksellisessa maailmassa ja työelämässä pärjätä miten parhaiten taidamme. Suvi on ammattivalmentaja ja coachannut satoja johtajia, yrittäjiä ja esihenkilöitä kohti omaa menestystään ja kohti valmentavaa työotetta.